Erityisesti yrittäjien on vaikea tulla nykyään toimeen ilman omia kotisivuja. Sivustoa ei tokikaan tarvitse perustaa omin päin, vaan työn voi aina hankkia asiansa osaavalta freelancerilta tai digitoimistolta. Palvelutarjoajia on kuitenkin monia, mikä tarkoittaa suurta hajontaa tarjoajien taidoissa sekä myös kotisivujen hinnoissa.
Ammattimaiset kotisivut avaimet käteen -periaatteella
Kun hankit kotisivut tai verkkokaupan ulkopuoliselta tekijältä, sinun ei tarvitse käyttää aikaa selvittämiseen, esimerkiksi mikä on CMS, CSS tai JavaScript. Voit vain tilata verkkosivut yrityksellesi ja ottaa kantaa sivuston ulkoasuun, sisältöihin ja lisäominaisuuksiin. Rahalla yleensä saa ja pääsee, joten lisämaksusta sivustoon tai verkkokauppaan saa yleensä liitettyä erilaisia palveluja, kuten sähköisen ajanvarauksen, monipuoliset tuotevariaatio-ominaisuudet ja hakukoneystävälliset sisällöt.
Asiakkuussuhde yleensä myös jatkuu verkkosivujen tekeminen jälkeenkin, ja sivustosi tekijä luultavasti mielellään hoitaa sivuston ylläpidon ja päivitykset. Häneltä saat lisäksi apuja sivuston sisällön päivittämiseen ja muokkaamiseen.
Kuinka löytää hyvä verkkosivujen tekijä?
Verkkosivut yrityksille tarjoavissa ammattilaisissa on paljon tarjontaa, ja yritykselle voi tulla haasteeksi sopivan kumppanin löytäminen. Yhtä patenttiratkaisua yhteistyökumppanin löytämiseen ei ole, mutta etsinnässä voi käyttää apuna muutamaa ohjenuoraa:
- Tutustu tekijöiden referenssisivustoihin
- Miltä ne näyttävät?
- Kuinka nopeasti ne latautuvat?
- Miltä ne näyttävät kännykällä selattuina?
- Ovatko referenssisivustojen yritysten alat lähellä oman yrityksesi alaa?
- WordPress-sivustojen kohdalla mainitseeko tekijä käyttävänsä jotain valmista teemaa vai tekevänsä räätälöityjä sivustoja? Valmiiden teemojen käyttö nopeuttaa työtä ja tekee siitä edullisempaa, mutta välillä valmiissa teemoissa voi olla joitain toiminnallisia rajoitteita tai ne voivat hidastaa sivustoa.
- Löytyykö tekijältä asiakkaiden referenssikertomuksia? Voisitko soittaa jollekin heidän asiakkaistaan ja kysyä heidän kokemuksistaan?
- Löytyykö toimistosta tai freelancerista googlaamalla jotain kokemuksia?