Monelle yritykselle loppuvuosi on aikaa, jolloin iso osa vuoden tuloksesta tehdään. Syykin tähän on selvä – asiakkaat ovat liikenteessä etsimässä tuotteita ja valmiita ostamaan.

Sesonki alkaa jo Black Friday viikon maanantaina, 22.marraskuuta. Googlen tutkimuksen mukaan 38 % ostajista aloittaa silloin tuotteiden etsimisen. Mielenkiintoista Googlen tutkimuksessa on myös se, että 20 % vastaajista sanoo tekevänsä joululahjaostokset jo puolessa välissä marraskuuta.

”20% vastaajista sanoo tekevänsä joululahjaostokset puolessa välissä marraskuuta”

Black Fridayhan on vain starttipistooli kohti loppuvuoden sesonkia. Heti Black Fridayn perään tulee Cyber Monday, joka nostaa maailmalla päätään yhtenä vuoden tärkeimmistä sesongeista. Vuoden lopussa ovat vielä perinteiset joulu ja uusi vuosi, jotka ovat isoja kysyntäpiikkejä.

Kysynnän lisääntyminen ei rajoitu vain verkkokauppoihin, sillä perinteiset jouluruuhkat ovat varmasti monille tuttu näky. Varmista, että asiakkaalle tarjotaan riittävästi erilaisia kohtaamispisteitä ja sisältöjä verkossa, ennen kuin asiakas astuu kivijalkaliikkeeseen. Ihmiset ovat kuitenkin halukkaita näkemään millainen on yrityksen tuotevalikoima, mitkä ovat aukioloajat ja onko heidän etsimänsä tuote saatavilla.

Alle listasimme kolme tärkeintä asiaa, jotka tulisi ottaa huomioon ennen sesonkia.

1. Varmista sivuston tekninen suoriutuminen

Kuvittele kivijalkaliike jouluruuhkassa, jossa on liian pienet sisätilat ja tungokseen asti ihmisiä sisällä. Jotkut asiakkaista kääntyvät jo ovella, koska eivät mahdu yksinkertaisesti sisään liikkeeseen. Toisaalta ne, jotka ovat jo liikkeen sisällä, eivät pääse tungoksen läpi maksamaan ostoksiaan ja turhautuvat jonottamiseen.

Tämä sama ilmiö voi vaivata myös kotisivuja ja verkkokauppaa ruuhkahuippuina. Sesonki lisää liikennettä sivustolla, ja monella isollakin yrityksellä saattaa unohtua tarkistaa sivustojen kestävyys, kun on monta yhtäaikaista käyttäjää. Kannattaakin tarkastaa omalta kotisivujentekijältä tai hosting -tarjoajalta, että palvelin jaksaa sesongin yli eikä tule erilaisia rajoitteita vastaan sesongin aikana.

Vielä kun sesonki ei ole pahimmillaan, niin kannattaa tarkistaa, että sisällöt sivustoilla ja verkkokaupassa ovat kunnossa. Kannattaa tehdä muutamat testiostot verkkokauppaan ja katsoa, olisiko sitäkin mahdollista optimoida asiakaslähtöisempään suuntaan.

Sesongin aikana kannattaa olla valppaana tarkastamassa sivustoa, että kaikki toimivat odotetusti. Tällöin varmistat, että sivustot ja verkkokaupat pysyvät pystyssä hakupiikin. Jos liikennemäärät kasvavat olet valmiina reagoimaan.

2. Tavoita riittävästi asiakkaita

Kävijäthän eivät suoraan löydä sivustollesi, kun sesonki alkaa. Käytä kaikki kanavat hyödyksi; mainitse tulevasta sesongista sosiaalisessa mediassa, kivijalkaliikkeessäsi ja muissa mahdollisissa kanavissa, joita sinulla on käytössäsi. Varsikin jos teet alennuksia, jotka heikentävät tuotteiden katetta, niin sinun tarvitsee myydä useampia tuotteita. Ilman isoa kävijämäärän kasvua ei tule tuottoakaan.

Moni ylenkatsoo mainostamista sesongissa. Mainostaminen kuitenkin kannattaa, kun haluat lisää kävijöitä ja pärjätä kilpailussa. Valmistele uutiskirjeet ja muut mainokset valmiiksi asiakkaille ja informoi niissä, mitä yritys tarjoaa sesonkina. Sesonkien aikana erityisesti digikanavat ovat ystäväsi.

Muista kuitenkin budjetoida riittävästi rahaa mainostamiseen. Kilpailijasi ovat saman tilanteen ääressä, joten mainonnan hinta nousee sesonkina, kun kaikki muutkin mainostavat. Esimerkiksi Shopifyn omissa tilastoissa Facebook-mainonnan hinta oli marraskuun viimeisellä viikolla noussut 140 %. Fiksuimmat mainostavat ennen sesonkia rajummin, jotta saavat enemmän vastinetta rahalle.

”Facebook-mainonnan hinta oli marraskuun viimeisellä viikolla noussut 140 %”

Asia johon kannattaa panostaa on se, ettei jää muiden yritysten Black Friday- ja joulumainonnan uhriksi. Yrityksen pitää haluta erottua, eikä vain olla osa loputonta tarjousmainosten virtaa. Yritä siis keksiä muitakin tulokulmia, kuin pelkkä sesonkiin viittaava otsikko ja iso alennusprosentti.

3. Varaudu seuraavaan sesonkiin

Älä jää sesonkien panttivangiksi! Vaikka sesonkina saatetaan tehdä iso osa koko vuoden tuloksesta, niin se ei ole ainut aika tehdä kauppaa. Sesonkina kannattaakin yrittää tavoittaa uusia asiakkaita, joita muuten olisi vaikea tavoittaa.

”Älä jää sesonkien panttivangiksi!”

Kun saat uudet asiakkaat sivustollesi tai kauppaasi, niin se on oivallinen hetki saada luotua syvempää yhteyttä kuin pelkkä kertakauppa. Voit kerätä sähköpostiosoitteita tulevaisuuden markkinointia varten, kertoa kevään tapahtumista yrityksessäsi tai kysellä tarkempaa tietoa asiakkaiden mieltymyksistä. Näin opit asiakkaistasi enemmän ja pystyt palvelemaan heitä paremmin tulevaisuudessa.

Valmistaudu myös kohti seuraavia sesonkeja. Aloita optimoimaan sivustoasi nyt, niin se löytyy mahdollisesti ennen seuraava sesonkia. Tee seuraavia sesonkeja varten valmiit laskeutumissivut, jotta pääset hyödyntämään niitä tulevaisuudessa.

Kun aloitat sesonkeihin valmistautumisen ajoissa, niin tulet pärjäämään paremmin ja saat kaiken hyödyn irti sesongista.
 

Kirjoittaja: Santeri Jaakkola

Santeri teki ensimmäiset kotisivut joulusesonkiin 2008 ja siitä lähtien yritysten digimarkkinointi on ollut lähellä sydäntä.

 

Haluatko tiedon, kun uusi blogiteksti julkaistaan? Liity tästä uutiskirjeen tilaajaksi.

 

 

 

 

 

 

 

29.11.2021